YVNL voittajat 2016!

Virtuaalimaailmaa ja -koiria koskevat asia-aiheet.
Viesti
Julkaisija
Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2251
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

YVNL voittajat 2016!

#1 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » Ke Maalis 30, 2016 11:12 am

Vaikka viime vuoden voittajista muutama on vielä hieman vaiheessa, aloitetaan silti seuraava huutokauppa. Ja koska miksi hyvää muuttamaan, tässä informaatiopaketti edelliseltä vuodelta, josta toivottavasti löytyy kaikki kaipaamanne informaatio.

Tänäkin vuonna voidaan järjestää kuusi (6) voittajanäyttelyä, ja se joka haluaa järjestää näyttelyn tänä vuonna, ilmoittautukoon. Entiset VNL-pitäjät ovat etusijalla, jos he haluavat järjestää pitämänsä VNL:llän voittajan. Voittajanäyttely on myös mahdollista järjestää vaikka kahteen pekkaan kaverin kanssa, jottei yhden ihmisen työmäärä paisu ihan valtavaksi.

Näyttelyiden aikatauluista:
Aikataulutus sovitaan myös tässä topicissa minun kanssani, jotteivät kaikki voittajat osu aivan samalle kuukaudelle, vaan ne jakautuisivat mahdollisimman tasaisesti ympäri vuoden. Aikatauluja mietitään yhdessä sitten, kun voittajanäyttelyt on jaettu, ja otan totta kai kaikki järjestäjien omat toiveet huomioon ajankohdan suhteen. Viime vuonna aikataulut saatiin hyvin sovittua yhdessä ilman sen kummempia ongelmia, joten eiköhän jatketa samalla linjalla tänäkin vuonna.

Näyttelyn järjestäjältä oletetaan:
-luotettavuutta & pitkäjänteisyyttä, eli hoidat näyttelyn loppuun asti
-mieluusti jotain kokemusta isomman näyttelyn järjestämisestä, koska voittajanäyttelyt tuottavat aina kohtalaisen paljon työtä
-aikaa, sen verran että ehdit lisätä osallistujat, etsiä tuomarit ja laittaa tulokset sivuille

Näistä voi valita, mitä haluaa:
1) Suomen voittaja
2) Joku pohjoismaiden voittaja (Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti)
3) Joku Baltian maa (Viro, Latvia, Liettua) tai Venäjä
4) Joku täysin vapaa
5) Joku täysin vapaa
6) Joku täysin vapaa

Eli halukkaat ilmoittautukoon mulle tässä topicissa, ja olkaa hyvä ja kertokaa pikkaisen itsestänne ja virtuaaliurastanne :)
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Avatar
Sparkle
Analysaattori
Viestit: 2949
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2012 8:04 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#2 Viesti Kirjoittaja Sparkle » To Maalis 31, 2016 9:09 pm

Voin pitää vaikka tuon Suomen voittajan siinä YVNL:n alla. :) Menee huhtikuun lopulle!

Avatar
Shady
Pohjasakan hämmentäjä
Viestit: 4380
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#3 Viesti Kirjoittaja Shady » To Maalis 31, 2016 10:24 pm

Kannattaisko sitä siirtää vaikka toukokuuhun, kun pohjoismaidenvoittaja on jo huhtikuun lopulla? :P Ihan vaan noin tulosten kannalta vois olla toimivampi ratkaisu.
Vuoden Kasvattaja 2013
Vuoden Ratamestari & Tuomari 2013
Vuoden Kennelinpitäjä, Pokaalikahmija & Aktiivikasvattaja 2014
Vuoden Liitonpitäjä 2015
Vuoden Kennelinpitäjä, Ratamestari, Aktiivikasvattaja & Liitonpitäjä 2016


VFCI - Käräytys - KultsuRinki - VTL - PIVIKO - VVUL - Virkakoirat - Canis Rabiosi - Vuoden näyttelykoira - Vuoden näyttely PIVIKO

Avatar
Sparkle
Analysaattori
Viestit: 2949
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2012 8:04 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#4 Viesti Kirjoittaja Sparkle » To Maalis 31, 2016 10:25 pm

Voi sen toki sinnekin heittää! Tai sit laitan sen kalenteriin tyyliin huomenna ja pvm joskus vähän ennen huhtipuoliväliä.

Avatar
Shady
Pohjasakan hämmentäjä
Viestit: 4380
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#5 Viesti Kirjoittaja Shady » To Maalis 31, 2016 10:30 pm

Sama kai se on onko puolessa välissä vai lopussa (jos siis huhtikuussa haluat pitää) :P vNORDW:ssa on 20.4. vip ja pvm 25.4, mut en usko, että niihin tulee tuloksia samalla tahdilla mitä noihin pivikoihin. Ainakaan jos noita edellisiä KV näyttelyitä katsoo. Laitoin tosin vasta nyt tuomarikyselyitä, etten silleen osaa sanoa miten hätäseen niitä varaillaan :D
Vuoden Kasvattaja 2013
Vuoden Ratamestari & Tuomari 2013
Vuoden Kennelinpitäjä, Pokaalikahmija & Aktiivikasvattaja 2014
Vuoden Liitonpitäjä 2015
Vuoden Kennelinpitäjä, Ratamestari, Aktiivikasvattaja & Liitonpitäjä 2016


VFCI - Käräytys - KultsuRinki - VTL - PIVIKO - VVUL - Virkakoirat - Canis Rabiosi - Vuoden näyttelykoira - Vuoden näyttely PIVIKO

Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2251
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#6 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » Ke Huhti 06, 2016 8:57 am

Jos vaan pystyy niin mieluiten Suomen voittaja toukokuun puolelle, etteivät ole ihan peräkkäin :D En nyt kalenteria vielä vilkaissut, mutta jos meni jo niin pidetään voittajavapaa toukokuu, jotta tulee edes hieman väliä :D

Missäs meidän kaikki muut innokkaat voittajanjärjstäjät ovat?!

Jos kesätyöni ovat samaa luokkaa kuin viime vuonna, voin itse laittaa heinäkuun holleille yhden voittajan pystyyn, jos halukkaista on pulaa :D
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Avatar
Sparkle
Analysaattori
Viestit: 2949
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2012 8:04 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#7 Viesti Kirjoittaja Sparkle » Ke Huhti 06, 2016 9:47 am

Juu, ei oo kalenterissa, laitan sen päivämäärän varmaan johonkin toukokuun puolivälille. Mä en vaan ite ollut enkä kyllä vieläkään oo yhtään varma miten kiireinen ens kuu tulee mulla olemaan mutta eiköhän se näyttely siinä sivussa mene. :)

Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2251
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#8 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » Ke Huhti 06, 2016 4:36 pm

Mä saan toivottavasti kaikki koulutyöt purkkiin toukokuun puoleen väliin mennessä, jolloin pystyn töiden sivussa auttelemaan sen kanssa tarvittaessa :)
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Avatar
Sparkle
Analysaattori
Viestit: 2949
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2012 8:04 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#9 Viesti Kirjoittaja Sparkle » Ti Heinä 19, 2016 8:46 pm

Suomen voittaja on nyt julkaistu! Päivämäärä on 14.5 ja VIP 8.5. Toivottavasti sivu aukeaa kaikilla normaalisti, tässä oli vähän ihmettelemistä. :D


// vFINW-16 on nyt pulkassa! Tällä hetkellä voittajien tilanne on se et kolme kuudesta on järkätty, löytyiskö kiinnostuneita järjestäjiä? Voittajista kaks on ollut nyt Suomessa ja yks Norjassa, joten ois monen monta vaihtoehtoa mistä valita.. :)

// Huh pari tuntia uhrasin siihen et muokkailin YVNL:n sivuja vähän uuteen suuntaan. Etusivulla ei ole enää muuta kuin tervehdys, lyhyehkö tiivistelmä YVNL:stä.
Navigaatioon on lisätty uusi linkki, Info. Sieltä löytyy nyt rautalankaohjeita kaikesta mitä keksin sinne heittää, onko jotain mitä siellä olis hyvä vielä olla? Ilmoita näyttely -sivulta katos näyttelyn järjestämisohjeet ja nekin siirty tonne infon puolelle.

Poistin sellasen säännön että tuloksia ei sais lisätä ennen näyttelyn päivämäärää. Sitä on tuskin kukaan muistanut ja mun mielestä fiksuinta on että tulokset tulee niin nopeesti kun vaan mahdollista. Se voidaan toki palauttaa mikäli tuntuu siltä että ilman sitä lähtee ratkaseva pala realistisuutta!

Avatar
Shady
Pohjasakan hämmentäjä
Viestit: 4380
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#10 Viesti Kirjoittaja Shady » Ti Heinä 19, 2016 11:09 pm

Mä voisin vaikka Viron voittajan väkertää syyskuulle?
Vuoden Kasvattaja 2013
Vuoden Ratamestari & Tuomari 2013
Vuoden Kennelinpitäjä, Pokaalikahmija & Aktiivikasvattaja 2014
Vuoden Liitonpitäjä 2015
Vuoden Kennelinpitäjä, Ratamestari, Aktiivikasvattaja & Liitonpitäjä 2016


VFCI - Käräytys - KultsuRinki - VTL - PIVIKO - VVUL - Virkakoirat - Canis Rabiosi - Vuoden näyttelykoira - Vuoden näyttely PIVIKO

Avatar
Sparkle
Analysaattori
Viestit: 2949
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2012 8:04 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#11 Viesti Kirjoittaja Sparkle » Ti Heinä 19, 2016 11:34 pm

Jees, kiva! Sit enää tarvitaankin kaksi. :)

Avatar
Shady
Pohjasakan hämmentäjä
Viestit: 4380
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Viesti:

Re: YVNL voittajat 2016!

#12 Viesti Kirjoittaja Shady » Ke Heinä 20, 2016 11:47 pm

Anomus laitettu. Siellä on lähetä ja tyhjennä napit menny kiinni toisiinsa.
Vuoden Kasvattaja 2013
Vuoden Ratamestari & Tuomari 2013
Vuoden Kennelinpitäjä, Pokaalikahmija & Aktiivikasvattaja 2014
Vuoden Liitonpitäjä 2015
Vuoden Kennelinpitäjä, Ratamestari, Aktiivikasvattaja & Liitonpitäjä 2016


VFCI - Käräytys - KultsuRinki - VTL - PIVIKO - VVUL - Virkakoirat - Canis Rabiosi - Vuoden näyttelykoira - Vuoden näyttely PIVIKO

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija