|
| Kirjoittaja |
Viesti |
|
Kati
|
Viestin otsikko: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Ti Tammi 26, 2010 6:23 pm |
|
 |
| Nostaa rautaa |
 |
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am Viestit: 974 Paikkakunta: Tampere
|
Taas olisi aika pienten australianpaimenkoira lasten ! Pennut syntyvät HighWish kenneliin sekä saavat virallisen nimensä eteen liitteen HW joka on lyhennetty kennelin nimestä. Mikään kiire tällä pentueella ei ole, mutta tarkoitus olisi että helmi-maaliskuun aikana saataisiin vanhempien tulokset pentuevalmiiksi sekä varaajat täyteen. Emänä pentueella on oma kasvattini Rose eli virallisemmin HW Bed Of Roses. Rosella on titteleitä kertynyt vFIN TVA vPVA vKVA BH JK3 HK2 VK1 JBELW-08 verran ainakin, ehkäpä enemmänkin sillä sivuja ei ole juuri hetkeen ehditty päivittämään. Näiden tulosten lisäksi neidillä on näyttelyistä 3 SERTiä sekä vesipelastuksesta SOVE hyväksytty ja yksi ALO1 tulos. Muita pentueita ei Roselle ole suunnitelmissa tämän jälkeen. Rosella on sukua kaksipolvea itseään ennen, mutta vanhemmilla eikä isovanhemmilla ei ole muita pentueita. Rosen sisaruksilla ei myöskään ole tähän mennessä ollut pentuesuunnitelmia enkä usko että niitä on enää tulossakaan iän puolesta. Isänä pentueella on Annan aivan mielettömän upea Cown eli virallisesti Skys Triple Crown. Cown on SD koirista joten suku ei ole kovinkaan yleinen. Cownilla titteleitä on vPVA BH VK3 JK2 HK2 TK2 RH-F A UD. Näiden tittelien lisäksi poika kisaa agilityä III-luokassa sekä tokoa VOI-luokassa. Cownille ei myöskään ole suunnitelmissa muita pentueita tämän lisäksi. Tarkoitus olisi Cown kisata ennen pentuja vielä käyttövalioksi, luultavasti viestin osalta. Vanhempien suvun harvinaisuuden ansiosta tämän pentueen koirien pennuttaminen tulevaisuudessa on ihan ok kohtuullisissa määrin, mutta toivon että siitä puhuttaisiin kuitenkin ensin myös minun kanssani. Pennut myydään vain kokonaan valmiisiin kenneleihin sekä ihmisille joilla on jo ennestään näyttää hieman kisatuksestaan mallia. En ole kovin tarkka kasvattieni kisautuksesta, mutta toivoisin tietenkin että ne pääsisivät kokeilemaan erilajeja. Rakennekuvat eivät ole pakolliset sekä piviko onnistuu myös. Varaushetkellä olisin kiinnostunut näkemään jos pennulle on jo suunniteltu kuvia. Tärkeintä olisi pysyvä koti ! Pentueeseen olen suunnitellut max viittä pentua, toki määrä saattaa jäädä pienemmäksikin. Yksi narttupentu menee sijoitukseen. Varaukset 5/5Anna - sij. narttu Deneo - narttu Reetta - narttu Rebecca - uros Nettei - uros
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Rebecca
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Ti Tammi 26, 2010 8:00 pm |
|
 |
| Höpsö veitikka |
 |
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 10:57 am Viestit: 6477 Paikkakunta: Helsingfors
|
Mä tosiaan vahvistaisin mun varauksen. blm junnu uroksen kuvat löytyy, joten kuvat eivät ole enää ongelma. Koira tulisi sittenkin Filth in the Beautyyn hengailemaan muutaman bortsun kanssa. Kisanäyttöä voit katsoa esim Sakelta, Lenniltä ja edesmenneeltä Juvalta. Pääasiassa kisaus painoittuisi näyttelyihin, paimennukseen ja palvelukseen, sillä niissä on nyt eniten tilaa. Kunhan saan pari koiraa pois alta, niin pääsee mitä pikimmiten myös tokoon ja pelastukseen. Muitakin lajeja toki kokeillaan, mutta noissa nyt aktiivisemmin. Olen ajatellut teettää sitten joskus pentueen, kun sen aika on.
_________________ Vuoden 2009 eniten aikaansaanut&addikti&aktiivisin kävijä&nousukas
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Kati
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Ti Tammi 26, 2010 8:08 pm |
|
 |
| Nostaa rautaa |
 |
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am Viestit: 974 Paikkakunta: Tampere
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Nettei
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Ke Tammi 27, 2010 8:05 pm |
|
 |
| Söi navetan kaksi nautaa |
 |
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 12:44 pm Viestit: 1073 Paikkakunta: Vantaa
|
oi ei, tällänen ois aivan superihana  Millasta kisautusta vaadit? Monta kisaa suunnilleen kuukaudessa? ((: pitää vähän miettiä uskaltaako tarjousta tulla tekemään.. // Mulla siis tarkoituksena kisauttaa joka koira paimennuksessa valioksi + pk-lajeissa kisautusta siihen oikeutetuilla roduilla. Muut lajit siinä rinnalla pelkkää plussaa, mutta mahdollisesti myös tokossa ja pelastuskoiralajeissa kisautan koiria. Kisanäyttöä. Riittäisikö tollainen kisautus mahdollisesti?
_________________
 ^ KLIKKAILKAAPAS! RIPPILEIRILLÄ 5.-11.7 JA MÖKILLÄ 19.-25.7!
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Kati
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: To Tammi 28, 2010 12:36 am |
|
 |
| Nostaa rautaa |
 |
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am Viestit: 974 Paikkakunta: Tampere
|
Nettei, kyllä mä noilla kisautusnäytöillä uskallan pennun sulle luovuttaa.  Mites olis, urosta vai narttua ja ootko jotain kuvia suunnitellut ?
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Nettei
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: To Tammi 28, 2010 1:44 pm |
|
 |
| Söi navetan kaksi nautaa |
 |
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 12:44 pm Viestit: 1073 Paikkakunta: Vantaa
|
Olisko tälläsen koiran kuvat ok? Kumpainen noissa kuvissa on, uros vai narttu? Valistatko tyhmää  Jos noi ei oo ok, niin sitten varmaan ottaisin ei-rakennekuvat todennäköisesti flickristä ((: Sijoitukseenkin voin toki ottaa koiran, kumpainenkin onnistuu.
_________________
 ^ KLIKKAILKAAPAS! RIPPILEIRILLÄ 5.-11.7 JA MÖKILLÄ 19.-25.7!
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Juliétte
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: To Tammi 28, 2010 7:38 pm |
|
 |
| Alkupalat |
Liittynyt: La Marras 14, 2009 3:48 pm Viestit: 88 Paikkakunta: Veteli
|
Ois kyllä ihana Voisi kyllä varata yhden, jos vain minut huolit pennun omistajaksi. Kennelini on perustettu vasta tämän vuoden syksyllä, että ei ole paljoakaan ehtinyt kisauttaa, mutta on kyllä tavoitteena kisauttaa aktiivisesti ja tasapuolisesti kaikkia koiria mahdollisesti monissakin eri lajeissa ja tietysti painottaa väh. yhteen. Mutta olisin tooodella kiitollinen, jos saisin yhden pennuista. Vakuutan, että se saisi hyvärakastavn, pitkäaikaisen ja rakastavan kodin. :--) Sukupuolella ei ole väliä ja sijoituskin käy...=)
_________________ Kesälomalla 28.7. ->
Beroep Yli Aidan - kisaputki
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Kati
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Pe Tammi 29, 2010 3:08 pm |
|
 |
| Nostaa rautaa |
 |
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am Viestit: 974 Paikkakunta: Tampere
|
|
Nettei, mun mielestä kuvassa on uros ja itse kuva käy oikein hyvin. Tehdään näin että koira on sun mutta jos joskus mulla on narttu jolle sitä voisin käyttää niin se on sullekkin ok ;> ? Eli siis jättäisin siitä ns. yhden astutuksen itselleni. (:
Juliétte, mihinköhän pentu olisi menossa ?
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Nettei
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Pe Tammi 29, 2010 3:14 pm |
|
 |
| Söi navetan kaksi nautaa |
 |
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 12:44 pm Viestit: 1073 Paikkakunta: Vantaa
|
Kati kirjoitti: Nettei, mun mielestä kuvassa on uros ja itse kuva käy oikein hyvin. Tehdään näin että koira on sun mutta jos joskus mulla on narttu jolle sitä voisin käyttää niin se on sullekkin ok ;> ? Eli siis jättäisin siitä ns. yhden astutuksen itselleni. (: juu on ok mulle ((: ottelen sitten uroksen, löytyy toinenkin kuva vielä samasta koirasta sitten vielä. (:
_________________
 ^ KLIKKAILKAAPAS! RIPPILEIRILLÄ 5.-11.7 JA MÖKILLÄ 19.-25.7!
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Juliétte
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Pe Tammi 29, 2010 3:19 pm |
|
 |
| Alkupalat |
Liittynyt: La Marras 14, 2009 3:48 pm Viestit: 88 Paikkakunta: Veteli
|
Pentu olisi tulossa yksityiseen kenneliini, Beroepiin. Sinne ei siis oteta hoitajia, vaan kaikki koirat ovat omiani, joita pyrin aktiivisesti kisauttamaan. 
_________________ Kesälomalla 28.7. ->
Beroep Yli Aidan - kisaputki
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Kati
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Pe Tammi 29, 2010 3:21 pm |
|
 |
| Nostaa rautaa |
 |
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am Viestit: 974 Paikkakunta: Tampere
|
|
Nettei, merkkailen sulle uroksen. (:
Juliétte, pentueen ajankohta ei ole kovin kiireellinen joten katsotaan sitten kun pentue on syntymässä, että miten tuo koiriesi kisautus on edennyt. Tällä hetkellähän niitä on aika vähänlaisesti.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Deneo
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Pe Tammi 29, 2010 3:49 pm |
|
 |
| Le-ppä-ker-ttu |
 |
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:46 pm Viestit: 131 Paikkakunta: Rovaniemi
|
Lähtiskö mulle narttu Standby'siin? Sieltä tulee nyt kevään aikana lähtemään niin paljon vanhempia koiria pois, että pitäisi hankkia vähän nuorempaa porukkaa :> Niiden Fimeran kasvattien kanssahan kävi vähän huonosti kun Tuhkatien sivut hävisivät, mutta tämän kanssa tulisin kyllä kisaamaan ihan loppuun asti. Tulisi pelkästään käyttöön eli paimennukseen, pk-lajeihin, pelastuskoirakokeisiin ja ehkä tokoonkin, jos ehtisin joskus ilmoittautumaan. Kuvalupia odottelen vielä, mutta sekään tuskin tulee olemaan ongelma : )
_________________ Kun ilmalento alkaa, on hyvä antaa sen tapahtua.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Kati
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Pe Tammi 29, 2010 3:54 pm |
|
 |
| Nostaa rautaa |
 |
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am Viestit: 974 Paikkakunta: Tampere
|
Deneo, kyllä sulle lähtee pentu ehdottomasti !  Näyttele sitten kuvia kun niistä enempi tiedät ;>
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Jael
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Su Tammi 31, 2010 5:41 pm |
|
 |
| Toistolla tehoa |
 |
Liittynyt: Su Heinä 05, 2009 1:10 pm Viestit: 765 Paikkakunta: Kello
|
Minua kiinnostais! Elikkä haluaisin tuonne Cargoon aussie uroksen yhden tuonti nartun kaveriksi.Kisautukseen kuuluisi näyttelyt pivikossa,paimennuksessa,tokossa ja agissa.Kisa-ja sivunäyttönä toimisi Lenni .Minulla on siis kaksi kenneliä ja käytäntönä kisauttaa kennelien koiria vuorotellen ,koska kaikkiin lajeihin eivät samaan aikaan mahdu.Kuvina käyttäisin tämän näköisiä kuvia.Lähtiskö siis?:) edit// Tässä sen nartun sivut  Laitoin ,että näet millainen koira tuo on.
_________________ WHAT ARE YOU LOOKING AT?
Pieni tauko
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Kati
|
Viestin otsikko: Re: HighWish aussielapsosia. Lähetetty: Su Tammi 31, 2010 5:51 pm |
|
 |
| Nostaa rautaa |
 |
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:25 am Viestit: 974 Paikkakunta: Tampere
|
|
Jassu, mietin vähän aikaa ja katselen millaisia tarjouksia tulee. Kennelisi näyttää kuitenkin aika keskeneräiseltä vielä sekä toivoisin kasvattiani kisattavan erityisesti käyttölajeissa ja siitä olevan näyttöä.
|
|
| Ylös |
|
 |
Paikallaolijat |
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa |
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä Et voi vastata viestiketjuihin Et voi muokata omia viestejäsi Et voi poistaa omia vestejäsi
|
|